Lignell & Piispasen ja Fintecon yhteistyö käynnistyi loppuvuodesta 2023 tilanteessa, jossa tuotannon vuorotteluvapaa peräänkuulutti väliaikaista resurssitarvetta 1852 perustetun juomatalon ja perheyrityksen kunnossapitoon.

– Fintecolta saimme kuitenkin niin laajaa osaamista, ettemme enää halunneet luopua siitä vuorotteluvapaan päättyessä, kertoo Lignell & Piispasen talousjohtaja ja vt. toimitusjohtaja Jussi Pitkänen.

Vuoden 2025 aikana yhteistyö Fintecon kanssa on laajentunut kattamaan teollisuuden kunnossapidon ohella myös Lignell & Piispasen tarvitsemat kiinteistö- ja talotekniikan palvelut.

Kokonaisvaltainen kumppani hallitsee kokonaisuuden

Jo ennen yhteistyön alkamista Lignell & Piispasella oli tunnistettu tarve kasaantuneen huoltovelan purkamiselle, sillä osittain vanhan laitekannan kanssa alkoi olla haasteita tasaisesti. Sekin tiedettiin, että vuosien varrella muokatun laitteiston ylläpito vaatisi syvällistä ymmärrystä ja nopeaa reagointikykyä.

Finteco on Pitkäsen mukaan onnistunut vastaamaan tarpeisiin. Kombo toimii, sillä kun sama henkilö hoitaa kunnossapidon lisäksi myös kiinteistöhuollon, ratkeavat asiat arjessa helposti ja nopeasti kokonaisuuden pysyessä hallinnassa. Tehokkuutta tuovan ja resursseja säästävän uuden toimintamallin ansiosta yrityksessä tiedetään nyt, mitä tuotannossa todella tapahtuu.

– Kokonaisvaltaisena kumppanina pystymme tuottamaan asiakkaillemme arvoa – kun ymmärrämme tuotannon vaatimukset, pystymme toimimaan fiksummin myös kiinteistö- ja talotekniikan puolella, toteaa Fintecon kunnossapidon työnjohtaja Tommi Taskinen.

Toimintavarmuus ja kustannustehokkuus ovat parantuneet

Monipuolinen, helposti saatavilla oleva ammattiosaaminen on heijastunut Lignell & Piispasella nopeasti tuotannon sujuvuuteen ja huoltovarmuuteen. Suuremmankin kokoluokan tarpeet etenevät nyt hallitusti, ja lisäksi helppoutta ovat tuonut se, että Finteco vastaa materiaalien ja varaosien hankinnoista suoraan tehokkaiden hankintaketjujensa kautta. Arki ei enää kuormita.

Erityisen hyvillään ollaan Fintecon nopeudesta ja joustavuudesta, joilla loppuun saakka mietitty ratkaisu pyritään aina löytämään turhia aikailematta ja siten, että työt myös valmistuvat saman päivän aikana tuotantoa seisottamatta. Konkreettinen osoitus Fintecon osaamisesta on tuotannossa pitkään vaivannut uunivika, jota ei aiemmin oltu yrityksistä huolimatta onnistuttu ratkaisemaan.

– Uunin päivittäiseen sammumiseen oli meillä jo turruttu, vaikka häiritsihän se työtä jatkuvasti. Finteco etsi vian ja ratkaisi asian. Fintecolta tähän haasteeseen tartuttiin päättäväisesti – eikä tämä ole ainoa kerta, kun he ovat löytäneet ratkaisun vuosia jatkuneeseen pulmaan, kertoo Lignell & Piispasen tuotantovastaava Tiina Koponen.

Oma-aloitteisuutta ja jatkuvaa kehittämistä


Finteco on osaamisellaan mukana Lignell & Piispasen prosessien ja kiinteistöjärjestelmien kehittämisessä seuraamalla tuotantolinjojen toimintaa ja antamalla proaktiivisesti ehdotuksia, joilla tuotantoa voidaan tehostaa tai ylläpitää ennakoivasti.

Nyt käytössä olevat digitaaliset työkalut ovat tuoneet tuotantoon uudenlaista läpinäkyvyyttä. QR-koodeilla kerättävä data sekä kaiken tiedon kokoava sähköinen portaali tarjoavat reaaliaikaisen näkymän kunnossapidon tilannekuvaan, huoltosuunnitelmiin ja historiatietoihin. Kun häiriöilmoitukset tulevat oikein, on niiden pohjalta toimiminen selkeää.

– Tuntuu tärkeältä olla rakentamassa asiakkaalle ratkaisuja, jotka eivät vain reagoi ongelmiin, vaan auttavat myös ennakoimaan ja kehittämään toiminnan tehokkuutta pitkäjänteisesti, kertoo Olli Lamminaho, Fintecon kunnossapidon projektipäällikkö.

Pyrkimys pitkäjänteiseen kumppanuuteen läsnä alusta saakka


Fintecosta on tullut Lignell & Piispaselle tärkeä kumppani. Kehitysjohtaja Harri Nylund tietää, että Fintecolta ollaan alusta saakka tähdätty pitkäjänteiseen kumppanuuteen:

– Tämä näkyy myös siinä, kuinka heillä koulutetaan sisäisesti meidän tarpeitamme varten. Sitoutumisellaan he ovat osoittaneet, että heillä on täysi ymmärrys siitä tärkeydestä, joka heidän toiminnallaan meille on.

Yhteistyö Fintecon kanssa on alusta saakka ollut niin helppoa ja mutkatonta, että Fintecon työntekijät ovat Lignell & Piispasella työyhteisön täysivertaisia jäseniä. – Fintecolaisista on tullut osa meidän porukkaa – he ovat itseohjautuvia, ammattitaitoisia ja ajattelevat aina, mikä olisi kannaltamme oleellista ja järkevää, kiittelee Pitkänen.