Finteco toteutti hiljattain Asunto Oy Kuopion Savolanportin sähköautojen latausinfran kokonaisurakan yhteistyössä Watteryn kanssa.
Urakan kohteena oli toteuttaa taloyhtiölle nykyaikainen sähköautojen latausratkaisu – kattava latausvalmius tulevaisuutta varten, uusi latauskeskus sekä latausasemat osakkaille valmiina käyttöön. Jo tutuksi käyneen yhteistyökumppanin kanssa urakka sujui jouhevasti ja lopputulos sai kiitosta niin asiakkaalta kuin yhteistyökumppaneilta.
Skaalautuvalla kokonaisuudella kohti tulevaa
Sähköautoilun yleistyessä latauspaikkojen kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja myös Savolanportin taloyhtiössä nostettiin katse kohti tulevaisuutta. Savolanportin taloyhtiössä on yhteensä 46 autopaikkaa, joista 18 on ulkopaikkoja ja 28 katospaikkoja. Latausasemien asennuksia toteutettiin osakkaiden tarpeiden mukaisesti yhteensä seitsemän. Olennainen osa suunnittelua ja projektia oli toteuttaa urakka huolellisesti niin, että paikkoja olisi mahdollista lisätä myös tulevaisuudessa.
Fintecon ja Watteryn yhteistyön tuloksena kohteeseen rakennettiin kokonainen sähköautojen latausinfra. Urakan yhteydessä asennettiin uusi sähköautojen latauskeskus, jonka kokonaisteho on jopa 110 kW. Keskus toimii taloyhtiön latausverkon jakopisteenä ja mahdollistaa useiden autojen samanaikaisen lataamisen sekä uusien latauspaikkojen helpon lisäämisen tulevaisuudessa. Hallittavuus on tulevaisuuden tarpeiden ennakoinnin ohella infran suunnittelun ja toteutuksen suhteen avainasemassa. Järjestelmän skaalattavuuden ansiosta myös tehomaksut on mahdollista minimoida, joten maksitehoa rajoitettiin nyt kohteen sähköautoilijoiden tarpeiden mukaiseksi.
Älykästä kuormanhallintaa ja sujuvaa yhteistyötä
Osana kokonaisuutta toteutettiin myös sähköautonlatausjärjestelmää varten tiedonsiirtoverkko tukiasemien avulla, joka käytännössä mahdollistaa dynaamisen kuormanhallinnan kaikilla latauspisteillä. Watteryn dynaaminen kuormanhallinta takaa sen, että latausteho jakautuu tasaisesti ja turvallisesti ilman, että kiinteistön sähköverkko ylikuormittuu. Käyttäjien laskutus hoidetaan niin ikään järjestelmän kautta automaattisesti ja sujuvasti – näin taloyhtiölle ei synny ylimääräistä hallinnollista työtä.
Yhteistyö Fintecon kanssa on Watterylle jo tuttua hommaa, ja hyvät kokemukset siivittävät kohti jatkuvaa yhteistyötä ja uusia projekteja:
– Sähköautonlataus tulee olemaan merkittävässä kasvussa ja teemme projekteja asiakkaan etua ja tulevaisuutta ajatellen. Finteco on ollut erinomainen yhteistyökumppani ja kun Finteco toteuttaa kohteen, voi olla varma että kohde tehdään ammattitaidolla ja kerralla kunnolla, kehuu Watteryn sähkötekninen asiantuntija Simon Brown.
– Kiinteistön pääkeskukseen toteutettiin kuormanhallintajärjestelmä, jonka asennuksen yhteydessä tarvittu koko kiinteistön kattava käyttökatko sujui ripeästi ja ilman ongelmia. Taloyhtiö antoi kiitosta sujuvasta toteutuksesta, ja viestintä sekä järjestelyt toimivat erinomaisesti yhteistyössä taloyhtiön kanssa, kertoo Fintecon sähköpuolen projektipäällikkö Tomi Vornanen.
Asennustöiden yhteydessä rakennettiin uudet kaapelireitit ja vedettiin kaapeloinnit, samalla varautuen tulevien latausasemien laajennuksiin. Työhön sisältyivät myös maatyöt ja kaapelien suojaukset, ja alue ennallistettiin – Savolanportin asfalttipinnat palautettiin viimeistellysti alkuperäiseen kuntoon. Huolellisen työn ansiosta asukkaiden pysäköintikään ei estynyt missään vaiheessa asennustöitä.
– Toteutusta valmisteltiin ja suunniteltiin meillä taloyhtiöllä yhteensä vuoden päivät, mutta Fintecolla pystyttiin muuttuvan tarpeen mukaisesti päivittämään tarjousta, toimimaan joka tilanteessa ja työmaalla dynaamisesti sekä vastaamaan viime hetken muutoksiin. Olemme tyytyväisiä toteutukseen sekä itse lopputulokseen, jota pidimme hyvin kohtuullisen hintaisena sekä joustavana, kertoo taloyhtiön hallituksen jäsen Henri Mecklin.
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää tai mielessäsi olisi toteuttamista vaille valmis projekti, ota yhteyttä meille Fintecon päähän:
Jukka Saukkonen
044 717 6550
jukka.saukkonen@finteco.fi









